Kärsivällisyyttä siskoseni

Mä olen varmaan kärsimättömin ihminen koko planeetalla. Varsinkin tekniset vempaimet saa mut hyvinkin pikaisesti aivan hermoromahduksen partaalle. Kuvittele tilanne että olet pitkästä aikaa menossa tietokoneelle tekemään jotain yksinkertaista asiaa ja sinulla on vain vartti aikaa: varaamaan lippuja konserttiin, maksamaan laskua tai lataamaan bussikorttia nella nettipalveluun. Sitten ikkunan ruutuun ilmestyy kilopäin ilmoituksia: flash on vanhentunut. Saat sen esteen sekä esteet jotka estää flashin päivittämisen raivattua pois kun vihdoin palaat tekemään itse asiaa: "palvelussa on häiriö, yritä myöhemmin uudelleen". Mitenkäs sinä reagoisit?

Siinä vaiheessa minä näen jo niin kovaa punaista että sydän sykkii kaulalla kilpaa kilpirauhasen kanssa. Olen vihainen että yksinkertaiseen asiaan menikin vartin sijaan tunti, enkä saanut koko hommaa edes hoidettua. Myöhästyn tapaamisesta ja olen koko päivän pois tolalta asiasta. Mikään ei ole raivostuttavampaa kun hukkaan heitetty aika. Kun aikaa ei ole muutenkaan paljon niin silloin se että joutuu nyhjäämään naama kiinni koneella ratkoen virtuaalimaailman kuviteltuja ongelmia -sen sijaan että käyttäisi ajan rauhallisesti vihreän teen lipittämiseen- harmittaa todella paljon.

Kun palaan kotiin tapaamisesta, mulkaisen konetta. Ei, en aio mennä lähellekkään tuota rakkinetta. Vihan tunteet kumpuaa taas esiin. En haluaisi hävitä taistoa koneelle. Liput saa halvemmalla netistä tilaamalla. Tai ne kaikki on kyllä jo varmaan menneet. Puhelimitse homma ei onnistu, sillä he palaavat asiaan vasta tammikuun viides, kerrotaan nauhoitteessa. No sitten olisi vielä lippupalvelun puhelinpalvelu. Mutta lueskelen että palvelu ynnä noutomaksuineen hinta pompsahtaisi  sen 7 e per nenä, kahdelta 14€ ja liput kun piti saada 24, 90€:lla. Sen olisi just pystynyt tässä tilanteessa maksaa, joten nyt oltais jo reippaasti yli budjetin. Päätän luopua koko konserttiin meno ajatuksesta. Kulttuuri on yliarvostettua, sori Santtu Rouvali! Saan pikkuhiljaa mielenrauhan.

Mieheni käyttää tietokonetta paljon enemmän, miks siis sen kerran kun raahaudun tekee jonkun jutun "pikaisesti" minulle pläsähtää eteen kaikki maailman päivitykset? Kertokaapa se minulle.. Vai onko hän vain kärsivällinen? Nii-in, mitäs jos hänellekin tulee noita esteitä mutta hän ratkoo ongelman hiljaa yks kerrallaan pois? Toisin kuin minun tapauksessani: koko maailma saa kyllä tietää että olen koneen äärellä..

Pois kriittisyyden oravan pyörästä?

Tunnistatko itsesi kriittiseksi ihmiseksi? Enkä nyt puhu hyvästä kriittisyydestä, vaan siitä mitä sinä ajattelet muista. Katsotko heitä arvostaen, vai arvostellen? Hyvin usein me ihmiset arvostelemme  toistemme ulkonäköä, ajatuksia tai tekoja.

"Miksi tuo teki tuon työn tuollailla? Minun tavallani se olisi ollut paljon tehokkaampaa." "Onpa häiritsevästi pukeutunut tyyppi, epäesteettinen silmilleni. Jos vaihtaisi nuo väljät housut pois niin sopisi kokonaisuuteen paremmin." "Mitä tuokin tuossa edessä haahuilee, painuisi nyt jonnekin hevon kuuseen kun tukkii koko käytävän!"

Samalla meitä häiritsee jos olemmekin itse arvostelun kohteena. Oletamme että muiden pitäisi ymmärtää meidän tilanteemme, vaikka itse emme kykene sillä hetkellä huomaamaan toisen tilannetta. Se saa aikaan kriittisyyden oravanpyörän joka ruokkii itseään. Muiden kritiikit -todelliset tai kuvitellut -  kiihdyttävätkin sinun kriittisyyttäsi muita –ja ennen kaikkea itseäsi - kohtaan. Tilanne voi mennä niin kestämättömäksi että tunnet sisälläsi vain vihaa. Sinusta tulee piikikäs kiroileva piikkisiili. Tunnet olevasi yksin koko maailmankaikkeudessa. Kukaan ei välitä. Ehkä helpompi olisi jos et olisikaan..

Usein huomaan että löydän itseni kriittisyyden oravanpyörästä silloin kun olen heikoimmillani. Silloin kun takana on monta unetonta yötä eikä yhtään aikaa itselleni eikä luovuudelle. Silloin kun joudun sullomaan tunteeni säkkiin. Silloin kerään kriittisyyttä ja vihaa itseeni kuin sieni.  Siinä vaiheessa eivät hengitysharjoitukset eivätkä joogat enää auta. Sen pitää mennä siihen pisteeseen että lopulta tajuan hellittää.  Mitä hävittävää minulla enää on?

Tajuan kerätä itseni rippeet lattialta ja koota ne pala palalta uudestaan. Arvostaa jokaista palastani. Tarkastella niitä uudessa, armollisemmassa valossa. Alan rakentaa itseäni uudestaan pikkuhiljaa. Teen asioita  mistä tykkään. Otan aikaa jostain muusta tärkeästä. Sillä mitä hyötyä on mistään ellet todella arvosta itseäsi? Kaikki, ihan kaikki lähtee siitä.